Syntisen punan ongelma

Vassariakankin huulipuna on kauneuskapitalismin tuote.

Vihreäksi vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä joutuu pohtimaan identiteettiään huulipunaa huulille levittässään, vaikka väri ei muotia olisikaan. Kuvittelenko vain kehittäneeni itse autonomiset kauneusihanteeni, vai ovatko ne vain heikko muunnos kauneusteollisuuskapitalismin asettamista normeista? 

Huulipunani on klassinen punainen. Se on Lancomen, laadukas ja kiitoksia kerännyt. Varmasti osittain eläimillä testattu. Narsismini ja identiteettiprojektini vaatiman punan tuotantoprosessi kuormittaa ympäristöä. Käyttämällä sitä ylläpidän osaltani ajatusta, ettei nainen kelpaa ilman meikkiä. Puhumattakaan kauneusteollisuuskapitalistien ja Stockmannin tukemisesta moninkertaisten myyntikatteiden muodossa. Vaikka Lancomen punaisen huulipunan käyttö sotii kaikkia teoreettisia periaatteitani vastaan, en luovu siitä.

Periaatteet ovatkin sitä varten, että niistä voi ammentaa osviittaa käytännön toimintaansa. Ne eivät ole dogmeja, vaan ohjenuoria. On jo pitkällä, jos muistaa ajatella joka kerta meikkejä ostaessaan ympäristöä, vaikka ajattelu ei joka kerta ostotopäätöstä määrittäisikään.

Miten pitkälle fundamentalismissa pitäisikään mennä? Onko massojen kannalta vaikuttavampaa ja vakuuttamapaa politiikkaa, että maalaa huulensa rauhassa jos huvittaa, eikä alista koko ulkoista persoonaansa eli tyyliään periaatteilleen? Silloin luo kuvaa, että ympäristön ja eläinten kannnalta parempaa maailmaa voi luoda hitaasti ja itse askelmerkit valiten. Ja liikkeeseen voi liittyä, vaikka olisi kaukana täydellisestä. 

Vasemmistolaisena uskon, että ongelma on rakenteissa ja se ratkaistaan niitä muuttamalla. Kyse ei ole yksilön valinnoista – on pisara meressä jos luovun huulipunastani. Silti voisin olla ja olen mukana ajamassa rakenteita muuttavaa politiikkaa, jonka tavoite on tehdä epäeettinen kauneuskapitalismi sekä eläimille kärsimystä ja ympäristölle haittaa tuottava teollisuus kannattamattomaksi laein. Yksilöiden teot eivät ole samantekeviä, sillä ne vaikuttavat yleiseen arvomaailmaan, mutta huulipuniakin koskevat ratkaisut on tehtävä rakenteissa. 

Näin vakavasti asiaa pohti punankäyttäjä Heikkilä.

Kuviva

Jatkossa Vaatehuone vivahdus blogia rupeavat toden teolla masinoimaan uuden sukupolven muodikkaat kuntavaaliehdokkaat Ronksu, Suonio, Heikkilä yms. lahjakkaaksi todettu poliittinen rupusakki

Sitä ennen ohessa vielä muistikuvia muodin Menneestä myyttisestä mekasta:

                      Che Banca!

Mielenosoittajat ilmaisivat itseään viisaasti

Pyhä Duomo

pyhä

Muodin pääkaupungilla (milano) on syvällinen oma viisautensa; ongelma on eksistentiaalinen, kun emme kuule ja näe sitä oikein, mutta näimmehän  sentään hetken

                                                            Over now.

Elämänilo, ilo, elämänilo

Joko Beckin jylhää elämänfilosofiaa:

"Me kaikki olemme kuluttaneet vuosia rakentaen ehdollista näkemystä elämästä. On olemassa minä ja on olemassa tuo jokin tuolla jossakin, joka joko satuttaa tai miellyttää minua. Meillä on taipumus yrittää koko ajan vältää kaikkea, mikä satuttaa, tai ei miellytä meitä, panna merkille esineet, ihmiset tai tilanteet, joiden uskomme tuottavan meille joko tuskaa tai mielihyvää, välttää yksiä ja tavoitella toisia. Me kaikki, poikkeuksetta, toimimme näin. Pysymme erillään elämästämme, katsomme sitä, analysoimme sitä, arvostelemme sitä, etsimme vastauksia kysymyksiin "Onko siitä minulle hyötyä? Tuottaako se minulle hyötyä, vai pitäisikö minun vältellä sitä?". Toimimme näin aamusta iltaan. Mukavan, ystävällisen kuoremme alla piilee suunnaton levottomuus. Kenen tahansa ihmisen elämän syvällisempi tarkastelu paljastaisi villinä riehuvaa pelkoa, tuskaa ja ahdistusta. Meillä on kaikilla keinomme peittää ne. Syömme liikaa, juomme liikaa, teemme liikaa töitä, katsomme liian paljon televisiota. Teemme kaiken aikaa jotain peittääksemme eksistentiaalisen perusahdistuksemme. Jotkut ihmiset elävät näin kuolemaansa asti. Vuosien myötä tila pahenee." Kenties Elämänilon ydin on oman mielen takertumisen vähittäinen höllentäminen.

"En usko, että koskaan päästämme irti mistään. Me vain kulutamme ajatukset tyhjiin. Jos alamme pakottaa mieltämme tekemään jotakin, tukeudumme jälleen dualismiin, josta pyrimme eroon. Paras tapa päästää irti on panna ajatukset merkille, kun ne ilmestyvät, ja tunnistaa ne: "Ahaa, teen taas tätä" ja arvostelematta palata nykyhetken selvään kokemiseen. On oltava käsivällinen". "Niin kauan kuin ärsyynnymme, meillä on mahdollisuus oppia ja kasvaa. Ihmissuhde on siis suurenmoinen lahja, ei siksi, että se tekisi meistä onnellisia -usein niin ei käy - vaan koska läheinen ihmissuhde (jos neämme sen harjoituksena) on kirkkain peili, jonka voimme löytää."

"Ehdollistuminen, vaikka se toistuisi useinkin, laimenee ajan myötä. Siksi Ihminen, joka sanoo "Kunpa tietäisit, millaista elämäni on ollut, ei ole ihme, että olen näin sekaisin -olen täysin pelon ahdistama, tilanteeni on toivoton", ei tajua todellista ongelmaa. On totta, että me kaikki olemme toistuvasti ehdollistuneet ja ja noiden tapahtumien vaikutuksesta olemme vähitellen muuttaneet käsityksiä itsestämme. Olemme tunteneet itsemme uhatuiksi ollessamme avoimia ja avaria ja siksi päätämme kutistaa itsemme. Tarkistamme käsityksiämme itsestämme ja maailmasta ja määrittelemme kuvan itsestämme."

Ihmiselämän kauneus

Samalla kertaa siis joudumme irrottamaan. Oleellinen kaunis ydin jää jossain mielessä: kyky pakottomaan elämäniloon ja rakkauteen, joka antaa asioiden soljua ja elämän mennä eteenpäin. Helppoa se ei ole: "Emme halua tukea toisia. Toisen ihmisen todellinen tukeminen tarkoittaa sitä, että annamme hänelle kaiken, emmekä odota mitään. Saatamme antaa hänelle aikaamme, tilaa, työtämme, rahaamme tai jotakin muuta. "Jos tarvitset sitä, minä annan sen sinulle." Rakkaus ei odota mitään. Sen sijaan leikimme tällaisia leikkejä: "Minä yritän keskustella enemmän, jotta kommunikaatiomme paranisi", mikä todellisuudessa tarkoittaa sitä, että "minä yritän keskustella enemmän, jotta sinä ymmärtäisit, mitä minä haluan."

- Lainaukset Joko Beck

¨

Ketä muotibloggarit äänestää?

Vivahdus keskittyy tällä kertaa vain ja ainoastaan politiikkaan. Vaatehuone vivahdus on vihreä ja vasemmistolainen, uudenlainen muotiblogi. Ketä sitten haluamme äänestää presidentinvaaleissa? Tutkitaanpa sovinnollisesti argumentteja sille, kuka pitäisi valita Suomen puolustusvoimien ylipääliköksi ja hoitamaan ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. On järkevää, että NATO-arvoista arvojohtajaa ja puolustusvoimien ylipäällikköä ei voi äänestää.

Lenkkitossut.

Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön tapaan jopa hieno mies, Pekka Haavisto, on muuttanut aiemmin komppailevaa NATO- kantaansa näihin vaaleihin. Omien sanojensa mukaan Haavisto keväällä 2008 näin: ”En kuulu niihin vihreisiin, jotka vastustavat ehdottomasti Nato-jäsenyyttä. Jos Nato kehittyy entistä voimakkaammaksi rauhanturvatoimijaksi, voisi Suomi siihen liittyäkin”, Reserviläinen -lehdessä (4 / 2008). Joo rauhanturvatyö, eikös se ole hyvä? Mut miksei vihreä ehdokas sano voimallista Ei:tä ydinasevaltioista koostuvalle ja luonnonvaroja riistävälle NATO:lle. Voimakkaampiakin NATO-linjauksia hän esittää:

”Myös NATO on laajentumisensa ja kansainvälisten kriisinhallintatehtävien kautta muuttunut, eikä siitä kannattaisi puhua enää kylmän sodan kielikuvin”, Haavisto muistutti. ”Kun maanpuolustuksesta tulee entistä teknisempää ja myös kalliimpaa, kannattaa katsoa olisiko kansainvälisessä yhteistyössä synergiaetuja.” (Pekka Haavisto 2007)

Ks.myös esim.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/pekka-haavisto-ei-vastustanut-ehdottomasti-suomen-nato-jasenyytta-vuonna-2008

Valitettavasti, NATO-keisareilla ei ole vaatteita. Osa NATOn ohutta imagonrakennusta on sotkea  hieman rauhanturvatyötä ja humanitaarista apua osaksi aggressiivista interventiopolitiikkaa. Todellisuudessa humanitaaristen ja sotilalllisten toimien sotkeminen toisiinsa voi pahentaa tilannetta: jos kansainvälisen kriisin osapuoli on sekä hyökkääjä, että auttaja, joutuu puolueettomuus kyseenalaiseksi. Tämä ei tee ydinsulkusopimuksia rikkovasta hyökkäysliitosta Suomalaisille millään tavoin hyvää valintaa. Päin vastoin: Näin ohuilla kuteilla palelee Suomen olosuhteissa. Onko näköpiirissä, että ydinasevaltioista koostuva järjestö yhtäkkiä muuttuisi maailmanparannusjärjestöksi? Tulisiko NATO-arvoista presidenttiä äänestää siksi, että ehkäpä tappojärjestöstä tuleekin kiva juttu joskus sitten? NATO koostuu ydinasevaltioista ja rikkoo ydinsulkusopimuksia, riistää maailman luonnonvaroja, murentaa interventioillaan mm. YK:n ja Etyjin valtuuksia. Kyseessä on aggressiivinen hyökkäysliitto, ei puolustusliitto. Edellä mainituista syistä NATO-arvoista arvojohtajaa ja puolustusvoimien ylipäällikköä ei ehkä sittenkään kannattaisi äänestää.

Näin ollen jää vaihtoehdoksi äänestää Paavo Arhinmäkeä tämänkin ison kysymyksen vuoksi. Hän on ainoa ehdokas, joka on esittänyt kirkkaan ja selkeän EI:n Nato-jäsenyydelle. Vivahdus arvostaa rehellistä, meiän tavallista tyyliä. Kenen muun presidenttiehdokkaan voisi ajatella pukeutuvan Karhun lenkkareihin? Arhinmäki on ihmisarvoja puolustava ekologisesti valveutunut vaihtoehto. Tämä jätkä ei ole ylikireä pukumies.

Arhinmäen näkemyksiä mm. NATO:sta, presidentti-instituution uudistamisesta, hyvinvointivaltiosta, myös Suomalaisen vaatesuunnittelun viemisestä yhä enemmän ulkomaille:

http://areena.yle.fi/video/1325533875562


Arhis tuntee myös mm. opiskelijoiden asian:

'



Lähteet ja kirjallisuus tekstin taustalla:

Krohn, Elias (2003): 51 hyvää syytä sanoa Natolle kiitos ei. Keuruu: Like. 

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/pekka-haavisto-ei-vastustanut-ehdottomasti-suomen-nato-jasenyytta-vuonna-2008

http://haavisto2012.fi/2011/11/pekka-haavisto-turvalisuuspolitiikasta-vihreiden-valtuskunnassa-23-9-2007/

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2691286/salarakas-vai-ei-nain-vihreiden-haavisto-sanoi-natosta

joulumusiikkia

Satie, Glass,

Niitissä niitteihin

MITÄ VIVAHDUSTA?

Klassisen toukokuinen, nuorekkaan vallaton ns. "Niittijakso" nimellä kulkeva blogiharvinaisuus, täysin hupimielinen taideteos ja poliittisen agitaation käyttöön tehty juttu julkaistaan vihdoin sensuroimattomana ilman tämän blogiteoksen tuottajan ja kirjoittajan, eli kandidaatti Ronkaisen lupaa.

Ks.MYÖS Tampereen yliopiston muodikkain edustajistovaali ehdokaslista ja äänestä:

http://vihreavasemmisto.wordpress.com/edarivaalit-2011/

  

Niitit, nuo menetetyn miehisyyden muistomerkit! Niitit tekee miehistä poikia ja saa ikiteinit räyhäämään pelloilla ja luolissa. Niitit kelpaa yhtä lailla anarkisteille, feministeille, hipstereille kuin saatananpalvojillekin. Niitit tuovat turvaa urbaaneille city-nuorille, jotka etsivät itseään hippien, juoppojen, akateemikoiden, tyhjäntoimittajien ja nistien seasta.

NIITTI!

Niitit paljastaa itsevarman miehen herkän sisimmän.

Mikä tekee niiteistä sitten ekologisia pukeutumisvälineitä? Ehdottomasti niiden tuoma lisäarvo esimerkiksi. Ei pidä unohtaa, että niitit yhdistyy usein myös kaikenlaisiin fetissibileisiin: alastoman ihmiskehon himon logiikka haluaa pukeutua ainoastaan nahkaan ja niitteihin, jotka tekevät muutoin niin lämpimästä toimituksesta rosoisen, tiedostavan ja rohkean. Niitit tuo turvaa niiden kantajien välille, mutta viestii myös muille asenteesta.

. . .   .   ..  .. Niittikengät vievät kiltisti ja kurinalaisesti kotio.

(Kiitos niittikuvista niitä blogiin lähettäneille vasemmistolaisille kavereille)

Ghost shoes




Vakavasti puhuen, Vivalaiset toimivat myös feministisen tutkimuksen tiimoilta esimerkiksi oheisessa seminaarissa. Vihreät vasemmistolaiset näkevät, kuinka sukupuoli ja yhteiskunta kytkeytyvät toisiinsa, ja kuinka yhteiskunnan vaikutukset sukupuolessa rakentavat lapsuudesta aikuisuuteen erittäin monikerroksisia kysymyksiä ja ongelmia. Näihin myös etsitään vastauksia. Puhumassa muun muassa Vivalaiset aiheen asiantuntijat Pieta Hyvärinen ja Jiri Nieminen:


SUKUPUOLI YHTEISKUNNASSA
Konferenssi 11.11.2011, Tampereen yliopisto, Linna-rakennus, Kalevantie 5



http://www.uta.fi/yky/tutkimus/sukupuoliyhteiskunnassa/index.html

Kaalimaan kansa

Veeran kengät ja hattu ovat sävysävyyn.

ihan sykkyrällä.

Vivan ja vasemmiston yhteinen peltopalstan siemenet kylvettiin keväällä. Emme tienneet, mihin sormemme upotimme, kun ryhdyimme urbaaniviljelijöiksi Nekalan kuuluisalla peltopalstalla. 

Ja mitä tuli?

Likaiset kädet. Viiden tunnin kitkemissessioita ikikuumassa ja ihanaa savimaata. Siinä maassa ei kaalit oikein tunnu kasvavan, olemme todenneet hyväksyen. Toisaalta, opimme myös puhdasta kaverihenkeä ja leppoistamista. Luonnosta tulee kuulkaa jotain energiaa. Rucolaa syödään jo. Voimakas korianteri toimii mausteena vaikka intialaisessa linssikeitossa. Retiisit menee leivän päälle. Kesäkurpitsa päihittää pitsan. Syksyn mittaan järjestetään sadonkorjuujuhlat. Ohessa kuvia omavaraistaloudessa elävistä viljelijöistä ja sadosta.

Lehvien suojassa

Uh, huh, huh

Virvoittava vesi.

Anton on maamies vuosimallia 2011.

Mikon paita ja housut varioivat hillitysti maan värejä. Mikolla on kädessään lapio, jossa on multaa.

Kukkanen.

Vivahdus esittelee tänään tyyliltään keskeneräistä musiikkia. MaireIrenen laulut (demoja) kertovat elämän normaaleista klaustrofobioista, vapaudesta, pikkuvirheistä ja avoimesta suhtautumisesta:

                             MaireIrene ja Keskeneräisen musiikin festivaalin satoa "How far":

Äänenlaadultaan hieman parempi demoversio "How Far" kappaleesta, jota ennen osa "No choice" kappaleesta:

MaireIrenen synkempää folk tuotantoa:

 https://www.facebook.com/#!/event.php?eid=119461744769863